Hyvää Uutta Vuotta sinulle LTU Jalkapallon jäsen
Julkaistu: 01.01.2020 00.00

Hyvää Uutta Vuotta sinulle LTU Jalkapallon jäsen

Jalkapallovuosi 2020 ja kokonaan uusi jalkapallovuosikymmen on alkamassa. Monet joukkueet ovat viettäneet joulutaukoa ja lähtevät taas alkuvuodesta uudella innolla uusia haasteita kohti. Kausi on kuitenkin monilla joukkueilla jo täydessä käynnissä talvisarjojen ja futsalsarjojen osalta.

LTU Jalkapallojaoston johtokunta järjestäytyi osittain uudelleen jaoston syyskokouksessa. Kokemuksen perusteella jokainen osasi arvioida omaa rooliaan ja tiedettiin toistemme vahvuudet. Arto Branders astui puheenjohtajan saappaisiin. Hänen vahvuutensa on asioiden organisointi ja lankojen pitäminen yksissä käsissä. Juha-Pekka Heinonen on nyt junioripäällikkö ja vastaa nappula- ja juniorijoukkueiden toiminnasta yhteistyössä joukkueiden toimihenkilöiden kanssa. Jaostosihteerinä jatkaa Nina Landström ja talousvastaavana Heli Huovala. Henna Heinonen jatkaa joukkueiden yhteyshenkilönä ja Tomi Muuri harjoitusvuorovastaavana. Uutta verta jaostoon saatiin, kun Liisa Lehtovaara otti varapuheenjohtajan roolin ja Mikko Lummejoki ja Antti Havola tulivat mukaan jaoston toimintaan. LTU teki päätöksen ottaa käyttöön JOPOX-järjestelmän ja sitä myötä koko seuran kotisivut päivittyivät vuoden 2019 lopulla. JOPOX palvelee jaoston ja joukkueiden tarpeita hyvin. Nyt seuran jäsenrekisteri, tiedonhallinta, päivittäisen toiminnan ohjaus, viestintä ja talous löytyvät kaikki samalta sivustolta. Toivomme joukkueilta aktiivista viestintää ja uutisointia omille sivuilleen, näin pidetään meidän yhteinen seura elävänä.

Jalkapallojaoston uuden jalkapallovuoden aloitukseen kuuluu perinteisesti Seurojen ääni -seuraseminaari. Seminaari järjestetään aina alkuvuodesta ja siellä alueemme seurat ja Palloliiton edustajat kokoontuvat yhteen. Tavoitteena on vahvistaa jalkapalloperheen yhtenäisyyttä ja kehittää osaamista eri seuroissa. Seminaarissa jaetaan hyviä toimintamalleja ja kerrotaan onnistumisista. Näiden pohjalta jokainen seura voi resurssiensa mukaan kehittää omaa toimintaansa. LTU jalkapallon tavoite on edelleen tarjota laadukasta toimintaa kaikenikäisille jalkapallon harrastajille. LTU:n vapaaehtoispohjalta toimiva jalkapallojaosto on vastuussa harrastustoiminnan organisoinnista ja tekee parhaansa LTU:n jalkapalloilijoiden eteen. Jaostossa on paljon kokemusta eri ikäisten lasten jalkapalloharrastuksesta ja toimimisesta eri seuroissa. Jaoston jäsenillä on myös hyvät yhteydet alueen muiden seurojen toimijoihin.

Viime vuosina lähes jokainen seura on paininut samankaltaisten haasteiden kanssa. Näin myös LTU Jalkapallo. Valmentajia ja toimihenkilöitä on vaikea saada mukaan toimintaan. Pelaajia olisi tulossa moneen ikäryhmään lisää, mutta valmennusresurssit eivät riitä takaamaan toivotunlaista toimintaa kaikille. Jalkapallojaosto tekee asian eteen töitä koko ajan ja mahdollistaa kyllä osaltaan valmentajien ja toimihenkilöiden koulutuksen. Olemme todella iloisia ja kiitollisia kaikista toimihenkilöistämme, jotka osaltaan tekevät korvaamatonta työtä lasten ja nuorten urheiluharrastuksen eteen. LTU Jalkapallon vahvuus on oman kylämme loistavat harrastuspuitteet. Littoisten kenttä palvelee meitä ulkokaudella erinomaisesti ja vuoroja on riittänyt kaikille hyvin. Talvikaudella treenivuoroista on muiden seurojen tapaan pulaa. Tällä kaudella Jalkapallojaosto halusi taata joukkueille kerran viikossa loistavat sisähalliolosuhteet ja vuokrasi Lähi-Tapiola areenasta yhden vuoron joukkueiden kesken jaettavaksi.

Jalkapallojaosto tekee varainhankintaa joukkueiden hyväksi. Edelleen merkittävin yksittäinen varainhankintakeino on Kultanummiturnaus. Jalkapalloturnauksia järjestetään nykyään paljon ja kilpailu on kovaa. Haluamme kuitenkin olla tässä kilpailussa mukana ja taistella perinteisen, jo 36-vuotiaan turnauksen puolesta. Toivomme, että jokainen kokisi turnauksen tärkeäksi ja haluaisi palvella osallistuvia joukkueita niin kuin toivoisi itseään vastaavassa tilanteessa palveltavan. Olemme saaneet joka vuosi paljon positivista palautetta järjestelyistä ja se on kaikkien meidän ansiota!

Nyt käännämme katseet kauteen 2020 ja toivomme hyvää yhteistyötä LTU:n jalkapallojoukkueiden kanssa. Jalkapallojaosto on teitä varten ja kaikkien asiat ovat tärkeitä. Lupaamme edelleen tehdä parhaamme kaikkien joukkueiden eteen. Jalkapallojaosto toivottaa onnistumisia ja unohtumattomia hetkiä kaudelle 2020!

LTU Jalkapallojaosto

Seuran uusimmat